
Helsingin juhlaviikot tuo elo-syyskuiseen pääkaupunkiin kansainvälisiä suurnimiä, kaikilta taiteenaloilta. Suomen ja koko Pohjoismaiden suurimman monitaidefestivaalin ohjelmassa on luvassa paljon koettavaa kaiken ikäisille. Tänä vuonna Helsingissä nähdään mm. amerikkalais-japanilainen huippukapellimestari Kent Nagano, viulisti Viktoria Mullova sekä Göteborgin sinfoniaorkesteria johtava Gustavo Dudamel. Viimeisenä iltana Huvilassa kunnioitetaan Love Recordsin suurenmoista perintöä.

Upeiden käyntikohteiden, Hietarannan ja Sibelius-monumentin, välissä sijaitsee yksi Helsingin mielenkiintoisimmista merellisistä ravintoloista nimeltään Mestaritalli. Vehreällä Merikannontiellä, joka on yksi Helsingin suosituimpia ulkoilualueita, löytyy monta viihtyisää kahvilaa (mm. legendaarinen café Regatta), mutta myös suojaisessa ympäristössä sijaitseva Mestaritalli. Ravintola Meritalli on meren päälle osittain rakennettu ravintola. Vähän aikaa sitten kävin kokeilemassa kyseisen ravintolan Saaristolaisbrunssia Taivallahden rannassa. Perinteinen [...]

Aalto-yliopiston vastavalmistuneet esittäytyvät Masters of Aalto -tapahtumassa Helsingin Sörnäisissä 8.−26.5. Esillä on 80 opinnäytettä taiteen maistereilta, ekonomeilta ja diplomi-insinööreiltä. Masters of Aalto tarjoaa kävijälle elämyksellisen näyttely- ja tapahtumakokonaisuuden, joka esittelee Aalto-yliopiston opintoja ja yhteiskunnallista tehtävää. Maailma ympärillämme muuttuu nopeasti. Ratkaistavanamme on loputtomasti erilaisia moraalisia kysymyksiä. Miten valita oikein ja tehdä hyviä tekoja? Nämä kysymykset ovat [...]

Café Köketin kulttuurikahvila Espan lavalla on täällä taas. Jo viime kesänä Esplanadin puistoa ja Espan lavaa koristanut kahvila on saanut jatkoa! Lue blogikirjoitus viime vuodelta täältä. Tällä kertaa kahvila toimii lavalla toukokuun 9. päivään asti! Latinalaisen Amerikan teemaa omaavaa kahvilaa koristaa tällä kertaa Vallilan värikkäät kankaat. Asiakaspaikkoja löytyy kolmelta tasolta; sisältä, lavan terassilta sekä puistosta. [...]

Ateneumin taidemuseossa avautui 12.4. näyttely nimeltä Linnan aarteet, jossa esitellään peruskorjattavan Presidentinlinnan taidetta ja esineistöä. Maalausten ja veistosten lisäksi esillä on huonekaluja, kattokruunuja, astiastoa sekä toisinto tasavallan presidentin työhuoneesta. Taidekokoelma koostuu kahdesta kokoelmasta, joista vanhempi keisarillinen taidekokoelma on hankittu 1800-luvun puolella ja uudempi Ateneumin talletuskokoelma itsenäisyyden ajalta. Kokoelmiin on hankittu teoksia aikansa suomalaisilta huipputaiteilijoilta, mm. [...]

Mikä on suosikkipaikkasi Helsingissä? Haluatko jakaa parhaat otoksesi muiden kanssa? Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimisto järjestää toista kertaa Helsinki-kuvakilpailun Flickrissä. Helsinki on ainutlaatuinen kaupunkikohde. Sen identiteettiä ovat muovanneet vaikutteet niin idästä kuin lännestä. Nyt etsimme uutta näkökulmaa muotoiluun, ruokakulttuuriin ja merelliseen Helsinkiin. Kilpailuun ladattuja kuvia voidaan käyttää Helsingin matkailumarkkinoinnissa mm. esitteissä, lehti-ilmoituksissa ja Visithelsinki-verkkosivuilla. Ne viedään [...]

Vähän aikaa sitten kävin kokeilemassa Food Sightseeingin uutta ruokakierrosta nimeltään Korttelien ruokaretki (55€). Kolmen tunnin ytimekäs kävelykierros tutustuttaa osallistujat kolmen korttelin (Punavuori, Eira ja Ullanlinna) perinteiseen, mutta myös uuteen ruokakulttuuriin. Kierros on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä maistelemaan seitsemän paikallista herkkua ja tavata niiden ruokatuottajia. Kierros lähti uudistetusta Hietalahden kauppahallista, ulkona Lönnrotinkadun puolelta. Hietalahden hallissa käytiin tutustumassa [...]

Helsingin juhlaviikkojen ohjelma on nyt julkistettu. Suomen suurin monitaidefestivaali tuo elo-syyskuiseen Helsinkiin kansainvälisiä kokoonpanoja sekä ainutlaatuisia esityksiä. Juhlaviikot kutsuu yleisön mukaan paitsi katsomaan ja kokemaan myös tekemään taidetta useissa osallistavissa teoksissa ja taidehankkeissa.

Messukeskus on täynnä vilinää ja vilskettä, kun kuusi eri messutapahtumaa täyttää hallit huhtikuun viimeisenä viikonloppuna 26.-28.4.2013. Lapsimessujen, PetExpon, OutletExpon, Kädentaidon, Model Expon ja uuden Lähiruoka & luomu -messujen muodostamasta kokonaisuus on täynnä peuhaamista, harrastuksia ja herkuttelua.

Tammikuun kestoisen remontin jälkeen Klaus K on tarjonnut Helsinkiin kokonaan uuden konseptin. Kesällä 2012 co-creation projektin tuotoksena syntyi uusi LIVINGROOM. Klaus K:n LIVINGROOM ei ole uusi ravintola tai baari – se on ympäristö, jossa hotellivieraat, eivät pelkästään hotelliasiakkaat, voivat nauttia modernista, avarasta ja rentouttavasta ympäristöstä. Samanhenkiset ihmiset voivat kokoontua yhteen nauttimaan täyteläisestä kahvituotteista tai napostemaan [...]