5 syytä vierailla Chotto Matte Teekuppilassa
Laura Saksala kesäkuu 1, 2015

Päivitys 11.5.2016: Chotto Matte yhdistyi osaksi Olo-huonetta ja liike on muuttanut Kruununhakaan osoitteeseen Liisankatu 6. Käykäähän tutustumassa FB-sivuun ja toki paikan päällä.

***

Kallioon on saatu kevään aikana uusi teehuone, jonka erikoisuutena on suomalaisista villiyrteistä ja marjoista itse valmistetut tee- ja juomasekoitukset. Teehetken kruunaavat suussa sulavat vegepainotteiset leivonnaiset. Kotoinen tunnelma kutsuu viihtymään – myös lapset ja eläimet.

Fleminginkadulla sijaitsevan Olo-huone second hand & vintage -liikkeen yhteyteen avattiin keväällä teehuone Chotto Matte Teekuppila, joka on elävöittänyt entisestään putiikin toimintaa. Aikaisemminkin Olo-huoneesta on saanut kahvia ja pientä purtavaa, mutta Chotto Matten myötä voidaan puhua täysverisestä teehuoneesta, jonka valikoimissa on myös herkullisia leivonnaisia – ja tietysti myös hyvää kahvia. Olo-huoneen design ja second hand -aarteet ovat houkutteleva lisä teehetkeen.

Listasin viisi hyvää syytä lähteä vierailulle Kallioon Chotto Matteen:

  1. Itse tehdyt villiyrttitee- ja -juomasekoitukset
    ”Chotto matte” on japania ja tarkoittaa ”pientä hetkeä”. Chotto Matten yrittäjälle Anna Olaskarille Japani on tullut tutuksi pidemmillä reissuilla, mistä Teekuppilan nimikin tarttui mukaan. Pieni teehetki on erityisen nautinnollinen Chotto Mattessa, jonka valikoiman ehdoton erikoisuus on Annan alusta loppuun itse valmistamat ”tee”- ja juomasekoitukset.

    Chotto Matte -tuotemerkin villiyrttijuomia. Kuva: Laura Saksala
    Chotto Matte -tuotemerkin villiyrttijuomia. Kuva: Laura Saksala

    Piikkiössä luonnonvaratuottajaksi opiskellut Anna innostui opintojensa lomassa villiyrteistä ja syntyi myös idea käyttää niitä teesekoituksissa. Yrtit hän kerää lähialueilta kuten Sipoonkorvesta tai Etelä-Suomen alueelta ja Päijänteen rannoilta mökkeilyn lomassa. Kuivatus tapahtuu Laajasalon työhuoneessa, jossa myös testataan uusia sekoituksia.

    Suomalaisista yrteistä, pakurista ja kuivatuista marjoista valmistetut sekoitukset ovat makuhermoja kutkuttavia. Kesäkauden uutuus on kylmät juomasekoitukset, joita voi aurinkoisena ja lämpimänä päivänä nauttia ulkoterassilla. Valinta vain on vaikea, sillä sekoitukset vaihtelevat ja ne vaikuttavat kaikki niin herkullisilta. Vai mitä sanot mojito-jääteestä, kookos-ananasjuomasta tai suklaisesta jääkahvista… Seuraa Facebook-sivuja, joilta selviää useimmiten päivän herkut.

    Kuva: Laura Saksala
    Kuva: Laura Saksala
  2. Herkulliset vegepainotteiset leivonnaiset
    Teekuppilan valikoimissa on joka päivä tuoreita leivonnaisia, niin suolaista kuin makeaa, ja aina on tarjolla myös kasvis- ja vegaaniruokaa. Silloin tällöin pöydästä löytyy myös raakakakkuja. Teekuppilassa voit nauttia vaikka ”vegelihiksiä”, herkullisia appelsiininkukkaleivonnaisia tai kookospalleroita. Leivonnaiset vaihtelevat lähes päivittäin. Kaunis esillepano houkuttelee herkuttelemaan!

    Chotto Mattessa on useimmiten tarjolla myös vegaaniherkkuja. Kuva: Laura Saksala
    Chotto Mattessa on useimmiten tarjolla myös vegaaniherkkuja. Kuva: Laura Saksala
  3. Kotoinen tunnelma ja lapsiystävällisyys
    Chotto Mattessa ja Olo-huoneessa tuntuu todella siltä kuin olisit päässyt tuttavan olohuoneeseen vierailulle. Kahvilan kalusteet ovat second hand -löytöjä, joita on myös tuunattu oman maun mukaiseksi. Valoisa tila on täynnä kauniita esineitä ja tavaroita, joita on mukava hypistellä teehetken lomassa. Tämä luo kotoista ja lämmintä vaikutelmaa, jota täydentää omistajien tuttavallinen jutustelu.Myös lapsia on ajateltu, ja kuppilasta löytyy aina leluja ja lukemista lapsille. Vanhemmat voivat rauhassa nauttia teensä, sillä välin kuin lapset leikkivät tai ihmettelevät hassuja esineitä. Chotto Mattessa on järjestetty tapahtumia myös lapsille, kuten Piirustusmaraton toukokuussa. Muitakin tapahtumia on aina silloin tällöin, niistä pysyy perillä Facebook-sivuja seuraamalla. Myös ostovalikoimassa on paljon tuotteita lapsille, kuten käsin tehtyjä lastenvaatteita ja leluja.

    Kuva: Laura Saksala
    Kuva: Laura Saksala
  4. Olo-huoneen valikoima saman katon alla
    Olen monta kertaa kiireessä kiittänyt, että alakerrasta löytyy myös monipuolinen valikoima lahjatavaroita. Olo-huone-putiikissa on paljon houkutuksia, kuten nuorten suunnittelijoiden koruja ja tekstiilejä sekä second hand ja vintage -tavaraa vaatteista astioihin ja esineisiin. Kahvittelun ja teen juonnin lomassa on tullut tehtyä heräteostoksia useamman kerran ja löytynyt monta ihanaa tuliaista ja syntymäpäivälahjaa ystäville.

    Kuva: Laura Saksala
    Kuva: Laura Saksala
  5. Myös eläimet tervetulleita Tähän kahvilaan on tervetullut ihan koko porukka, myös karvaiset ystävämme. On loistavaa, että eläimetkin saavat nykyään tulla mukaan yhä useampaan kahvilaan ja baariin; Karhupuiston kulmilla eläimet pääsevät omistajiensa kanssa niin Sivukirjasto-kuppilaan kuin Chotto Matteen.
    Olo-huone ja Chotto Matte on päässyt myös japanilaiseen Helsinki-opaskirjaan. Kuva: Laura Saksala
    Olo-huone ja Chotto Matte pääsivät japanilaiseen Helsinki-opaskirjaan. Kuva: Laura Saksala

    Tavataan villiyrttiteellä Flemarilla!

    Kuva: Laura Saksala
    Kuva: Laura Saksala

    Chotto Matte, Fleminginkatu 7, 00530 Helsinki,  http://chottomattepienihe.wix.com/cmph