Fonttikävely vie tutustumisretkelle Helsingin katukuvan graafisen suunnittelun helmiin!
Helsingin designpääkaupunkivuoteen liittyvällä fonttikävelyllä bongataan kirjaimia keskustassa sijaitsevalla Kampin alueella. Helsingin kadut ja julkisivut ovat pullollaan toinen toistaan kiinnostavampia kylttejä ja opasteita, jotka ovat hyviä esimerkkejä arkeen sulautuvasta graafisesta suunnittelusta. Itsenäisesti toteutettava kävely auttaa havainnoimaan erilaisia ja kenties huomaamattamme ohittamia julkisia tiloja, joissa fontti on läsnä.
Fonttikävelyn lähtökohtana on Napa Galleriasta saatavana oleva kartta, josta lukija ohjeita seuraamalla pääsee reitin aikana kurkistamaan fonttien kautta niin graafisen suunnittelun rooliin katujen visuaalisessa kulttuurissa, kuin tarinoihin yksittäisten fonttien tai fasadien takana.
Kartan lukija ei kävelykierrosta aloittaessaan tiedä päätepistettä ja pääsee reitin aikana yllättymään paitsi fonteista, myös muista kiinnostavista kaupunkikuvan yksityiskohdista. Kierroksen aikana tutustutaan 31 kohteeseen ja sen kesto on noin 45 minuuttia. Lapsiperhe voi kiertää reitin vaikka alusta loppuun tai tilanteen mukaan myös lyhyemmän pätkän.
Kartan on suunnitellut helsinkiläinen graafinen suunnittelija/ kuvittaja Camilla Pentti ja se julkistettiin 25.4.2012.
Fonttikävely jatkuu koko vuoden ja kartan voi noutaa Napa Galleriasta, osoitteesta Eerikinkatu 18, avoinna tiistaista perjantaihin 12-18 ja lauantaisin 12-16.




