Maailman suurin voimistelutapahtuma täyttää Messukeskuksen vuonna 2015!
Maailman suurin voimistelutapahtuma Gymnaestrada saapuu Helsinkiin heinäkuussa 2015. Tapahtumien keskipisteenä on Helsingin Messukeskus, joka tarjoaa tilat tälle voimistelun harrastajien ja alan huippujen jättitapahtumalle. Gymnaestrada on Kansainvälisen voimisteluliiton FIG:n tapahtuma, joka tuo Suomeen noin 25 000 voimistelun harrastajaa 60 eri maasta. Kansainväliseltä osallistujajoukoltaan Gymnaestrada on suurin Suomessa koskaan järjestetty tapahtuma.
– Helsingin Messukeskus pystyy ainoana paikkana Suomessa tarjoamaan tilat näin valtavalle tapahtumalle. Yhdeksällä eri areenalla nähdään voimistelua aamusta iltaan. Luvassa on suuren urheilujuhlan tuntua, kun kaikenikäiset harrastajat ja alan huiput esittelevät taitojaan näytöksissä rinnatusten, kertoo Suomen Voimisteluliiton puheenjohtaja Anne Martikainen. Taidokkaiden ja värikkäiden hallinäytösten lisäksi tapahtuma levittäytyy helsinkiläisten iloksi myös kaupungin keskustaan. Luvassa on isoja voimistelunäytöksiä katulavoilla kesäisessä pääkaupungissa. Gymnaestrada järjestetään neljän vuoden välein. Edellisen kerran tapahtuma järjestettiin vuonna 2011 Sveitsin Lausannessa. Suomessa järjestelyistä vastaa Suomen Voimisteluliitto kumppaneinaan Helsingin kaupunki sekä opetus- ja kulttuuriministeriö.

