Helsingin ruokanäyttämöllä vuosi 2011 tarkoitti monta asiaa. Uusi vuosi 2012 on hyvä aloittaa tekemällä ensin yhteenvedon viime vuoden mielenkiintoisimmista ruoka-ilmiöistä. Helsingin osuus maamme anniskeluravintoloiden kokonaismyynnistä kasvoi viime vuonna ja vastasi jopa liki kolmanneksen. Jo tämä tilastotieto kertoo pääkaupunkiseudun tärkeydestä koskien suomalaista ruokakulttuuria ja sen kehitystä. Kun ruoka-ilmiöistä puhutaan, voidaan mainita ainakin ruokapiirit ja muut vaihtoehtoiset [...]
Flada 13 on Helsingen tuhkasta noussut herttainen kotiruokaravintola italialaisvaikutteilla. Ravintola on siis saman henkilön kädenjälkeä kun palaneen ravintola Helsingen. Ravintola toimii pienenä lounas- ja brunssipaikkana Kalevankadulla. Nimi Flada viittaa Kalevankadun vanhaan nimeen Vladimirkatuun, joka puolestaan stadilaisen suussa muuntuu Fladaksi. Hauska yksityiskohta: viikonloppubrunsseilla on kala- ja lihabrunssivaihtoehdot (16,50€). Ravintola-uutisena voidaan myös pitää vuonna 1932 ovensa avannut [...]
Helsinki-Vantaan lentoasemalla rekisteröitiin viime vuonna yhteensä 12 844 500 lentomatkustajaa, josta 10,7 miljoonaa lukeutui kansainvälisen liikenteen matkustajiin. Kotimaan liikenne kattoi matkustajavirrasta vajaa viidesosan eli 2,2 miljoonaa lentomatkustajaa. Päivittäin lentoasemalta lähti keskimäärin 35 400 matkustajaa ja vuorokaudessa 230 lentoa. Vilkkain matkustuspäivä oli perjantai. Helsinki-Vantaan lentoasema on useasti valittu maailman parhaimpien lentokenttien joukkoon ja sen suosio ennen kaikkea Euroopan ja Aasian [...]
Helsingin majoitusliikkeiden yöpymismäärissä saavutettiin ennakkoarvion mukaan uusi ennätys vuonna 2010.
Helsingissä kävi menneellä risteilykaudella 247 kansainvälistä risteilyalusta, jotka toivat mukanaan noin 340 000 risteilymatkustajaa 143 maasta.
Helsingissä odotetaan kuluvasta matkailuvuodesta jopa parempaa kuin aiemmasta ennätysvuodesta 2008.
Yöpymiset Helsingin majoitusliikkeissä lisääntyivät heinäkuussa 18,2 % edellisvuoden heinäkuusta. Lisäystä tuli sekä kotimaasta (+ 18,9 %) että ulkomailta (+ 17,3 %).