Ostokset

huhtikuu 3, 2016
Lastenvaatefanin tunnustuksia – 3+1 suosikkiliikettä Helsingissä premium
Tunnustan. Pidän lastenvaatteista. Välillä ihan turhamaisuuteen asti. Raidoista, graafisista kuvioista, mustavalkoisesta, toisinaan myös väreistä, hauskoista printeistä, yhdisteltävyydestä, kestävistä materiaaleista, mukavista ja monikäyttöisisitä malleista. Toki kuuntelen myös lasteni mieltymyksiä mutta usein teen vaatehankinnat yksin (ja onneksi useimmiten lapseni hankinnoista myös ilahtuvat). Muutamasta helsinkiläisestä liikkeestä on tullut lempparini ja aarreaittani.   1. Harakanpesäshop Harakanpesäshop lähti liikkeelle muutama […]
premium
maaliskuu 10, 2016
Designkortteleissa tapahtuu: Late Night Shopping premium
Kuusi kertaa vuodessa on kaikilla designista kiinnostuneilla kaupunkilaisilla ja matkailijoilla tilaisuus shoppailla Helsingissä iltamyöhään. Late Night Shopping -tapahtumia järjestävä Design District Helsinki on Helsingin sydämessä sijaitseva luovien tekijöiden keskittymä, joka on täynnä mielenkiintoisia vierailukohteita muotoilusta kiinnostuneille. Tämän vuoden alusta uudistuneen konseptin mukaan jokaisella kuudella Late Night Shopping -tapahtumalla on nyt oma teemansa. Helmikuussa järjestetyn vuoden ensimmäisen […]
premium
helmikuu 12, 2016
Top 5 teinien Helsinki premium
Matkailuneuvonnasta kysellään etenkin näin kevään korvilla vinkkejä paikoista joita nuorille kannattaisi Helsingissä esitellä. Ja vielä tarkemmin teini-ikäisille, jotka eivät enää kiinnostu koko perheen tarjonnasta mutta jotka ikänsä puolesta eivät vielä ole aikuisiakaan. Siksipä päätin kysyä apua asiantuntijoilta eli kahdelta 16-vuotiaalta jotka vierailivat luonani Helsingissä muutama kuukausi sitten. Teinien top 5 maalla, merellä ja ilmassa:   Let […]
premium
marraskuu 20, 2015
Design + Helsinki premium
Tämän matkabloggaajan syksystä ei lentoja, lentokentillä hengailua taikka matkustelua ylipäätänsäkään ole puuttunut. Helsinki-Vantaa – keskusta väliä on sahattu tiheään ja näin ollen olen päässytkin julkisissa tapahtuvan satunnaisen, suomalaisittain jopa epätavallisenkin small-talkin myötä tutustumaan myös aitiopaikalta Helsinkiin suuntaaviin designturisteihin. Ketä tänne tulee ja mitä täältä halutaan? Lista on lähes yhtä loputon kuin turvatarkastuksissa on aamupäivästä jonoa, mutta […]
premium
marraskuu 19, 2015
Kolme kuppia teetä keskustassa premium
On yleisesti tunnettu totuus, että marraskuu ei ole kuukausista helpoin. Kun kylmänkostea ilma puree luihin vaatteiden läpi ja kun märkä asfaltti imee vähäisenkin valon, tavoittaa ehkä jotakin stereotyyppisestä pohjoismaisesta raskasmielisyydestä. Helsingissä on onneksi viehättäviä vetäytymispaikkoja, joissa kaamosta voi karkottaa nauttimalla jumalten hehkujuomaa, teetä. Tässä kirjoituksessa esittelen niistä kolme. Päivitys 14.2.2016: Crazy Hedgehog on joutunut lopettamaan […]
premium
marraskuu 12, 2015
Top 5 viehättävät sisustusliikkeet Helsingissä premium
Minusta on ihanaa kierrellä pienissä sisustusliikkeissä, olinpa sitten kotikaupungissani Helsingissä tai matkoilla maailmalla! Vaikka hakusessa ei sillä hetkellä välttämättä olisikaan mitään erityistä, liikkeistä tarttuu kuitenkin aina mukaan ideoita ja aihioita, joita voin myöhemmin hyödyntää oman kotini sisustuksessa. Matkailijan on harvemmin mahdollista tehdä suuria huonekalujen tapaisia sisustusostoksia, ellei matkalle nyt ole sattumalta lähdetty oman peräkärryn kanssa. […]
premium
lokakuu 13, 2015
Päiväretkikohde Helsingistä: Hidasta elämää Fiskarsin Ruukissa premium
Kaupungin kiireiden keskellä itse kukin kaipaa joskus rauhallisempiin maisemiin ja tunnelmiin. Aina ei tarvitse lähteä kauas, sillä Helsingistä ja Helsingin lähiseuduilta löytyy paljon kohteita joissa mieli rauhoittuu ja askel hidastuu. Eränä viikonloppuna päätin kuitenkin astua hieman pääkaupunkiseutukuplan ulkopuolelle ja tehdä päiväretken Fiskarsin Ruukkiin, Raaseporiin, jossa järjestettiin 3-4.10. Slow Food Festival -lähiruokatapahtuma. Pääsin tutustumaan Slow Food […]
premium
lokakuu 9, 2015
Helsinki-Vantaa – enemmän kuin lentoasema premium
Helsinki-Vantaalla elämykset alkavat jo ennen lentoa. Finavian slogan “for smooth travelling” kuvaa hyvin maamme päälentoasemaa. Jatkossa saamme tottua vielä sujuvampaan matkustamiseen kun lentokentän isot laajennukset valmistuvat ja loma voi alkaa jo kentällä. Saapuminen kentälle Helsinki-Vantaa lentoasema on Kehäradan avauduttua tullut pääkaupunkiseutulaisille askeleen lähemmäksi ja kenttää kehitetäänkin huimaa vauhtia. Pääsin tutustumaan kentän kansainväliselle puolelle kentän viestintäpäällikön […]
premium
syyskuu 18, 2015
3 päiväretkiehdotusta Helsingistä: Länsi-Uusimaa lautasella premium
Jokaiseen syksyyn kuuluu ainakin yksi ruokaretki! Pääsin hiljattain tutustumaan Länsi-Uudenmaan ruokatarjontaan Suomen ainoan Slow Food –yhdistyksen, Slow Food Västnylandin, Bitte Westerlundin johdolla, Visit South Coast Finlandin kutsumana. Vain tunnin ajomatkan päässä pääkaupungista koin maaseudun ja vanhan kaupungin puurakennuksineen, mutta ennen kaikkea sain nauttia lähiruoasta ja luomutuotteista, jotka ovat varsinkin Raaseporissa jokapäiväistä leipää. Alueen ruokatoimijat ovat ymmärtäneet paikallisten […]
premium
syyskuu 9, 2015
Shoppailua ja vaipanvaihtoa – ydinkeskustan 3 tärppiä pikkulasten kanssa liikkuville premium
Missä täällä on parhaat ostosmahdollisuudet? Mistä löydän Reiman vaatteita? Shoppailu on vuodesta toiseen yksi suosituin ajanviete matkailijoiden keskuudessa. Entäs, kun mukana on vauva tai pieni lapsi joka vaatii taukoja vaunuista istumisesta, syöttämistä ja vaipanvaihtoa tunnin – parin välein? Kaikki vanhemmat tietävät, että hoitohuoneen on parasta olla lähellä kun pikkuinen huutaa nälkäänsä tai leikki-ikäisellä on tarve […]
premium
4 aihetta käydä Taidehallissa premium
Keskiviikkoiltapäivänä minun teki mieli taidetta, ostoksia ja kahvia. Otin suunnaksi Taidehallin, ja taas kerran näyttelytila todisti miksi pidän sitä yhtenä Helsingin parhaimpana taide-elämyksenä! Rakennus Helsingin Taidehalli on toiminut keskeisenä kuvataiteen, arkkitehtuurin ja taideteollisuuden näyttelyiden tilana jo yli 85 vuoden ajan – vuodesta 1928. Olen aikaisemmin kirjoittanut enemmän itse rakennuksesta tässä blogikirjoituksessa. Näyttävä ja arvokas rakennus […]
premium
elokuu 7, 2015
5 syytä vierailla The Left Shoe Companyssa premium
Jokainen mies tarvitsee vähintään yhdet laadukkaat kengät ja The Left Shoe Company on ehkä loistavin paikka löytää ne Helsingistä! Kansainvälistynyt suomalaisliike myy kenkiä trendikkäille ja muotitietoisille miehille nykyään Suomen lisäksi muun muassa Los Angelesissä, Lontoossa ja Dubaissa. Yrityksen synnystä vastaa joukko suomalaisia kenkäalan ammattilaisia, jotka löivät päänsä yhteen saadakseen mittatilausjalkineiden valmistuksen mukaan alati kasvavaan verkkokaupankäyntiin. Tämä innovaatio […]
premium
Hellsinki for Headbangers premium
Kun loppuvuodesta 2014 rupesin miettimään aihetta matkailualan opinnäytetyölleni, päätin, että sen on oltava jokin sellainen jossa voisin yhdistää suurimmat intohimoni kohteet – eli matkailun ja metallimusiikin. Suomen ja Helsingin vetovoimaisuus metallimusiikista kiinnostuneiden matkailijoiden keskuudesta ei ole täysin tuulesta temmattu. Esimerkiksi Laurean opiskelijat Katariina Jalkanen ja Roosa Todd tutkivat aihetta vuonna 2012 opinnäytetyössään ja Yle uutisoi […]
premium
heinäkuu 23, 2015
Vieraskynähaastattelu: Anne Salmela premium
Kerro itsestäsi parilla lauseella. Mitä teet, mistä pidät, mitä harrastat? Olen 25-vuotias matkailualan opiskelija. Valmistun syksyllä ja teen parhaillaan työharjoittelua matkatoimistossa. Vapaa-aikana kirjoitan matkablogia, tykkään liikkua luonnossa koiran kanssa ja käydä keikoilla. Jos olisit helsinkiläinen paikka, mikä olisit? Todennäköisesti joku kaupungin lukuisista hevibaareista. Tai sitten joku julkinen sauna. Olen saunova hevari. Miten kuvailisit suhteesi Helsinkiin, […]
premium