Pyörällä syksyisen Laajalahden ympäri
Guest Blogger marraskuu 11, 2014

Lukijamme olivat esittäneet toiveen, että jakaisimme blogissa vinkkejä hyvistä pyöräilyreiteistä. Helsingistä ja kaupungin lähiympäristöstä löytyy kilometritolkulla mielenkiintoisia pyöräilyreittejä, joista omat kestosuosikkini sijaitsevat Vantaanjoen varressa ja Keskuspuiston siimeksessä. Minulla on kuitenkin ollut jo pitkään aikomuksena kokeilla jotain aivan uutta reittiä, ja eräänä lokakuisena aamupäivänä sille löytyi viimein sopiva hetki. Hain inspiraatiota Liikuntaviraston Kotiseutupyöräreittivalikoimasta ja päätin vaihtelun vuoksi suunnata Länsi-Helsinkiin.

Kuva: Mia Halmén
Kuva: Mia Halmén

Tässä vähän fiiliksiä ja maisemia syksyisestä pyöräretkestä Laajalahden ympäri:

Aloitin suuntaamalla Töölöön, jossa ohitin ruskan seasta pilkottavan Sibelius-monumentin. Se näytti kauniimmalta kuin muistin. Yhtäkkiä näköpiiriin ilmaantui Helsingin ehdottomasti suloisin kahvila, ja koska aamukahvit olivat vielä juomatta, annoin itselleni luvan pysähtyä hetkeksi jo retken alkumetreillä. Cafe Regatta on pieni ja tunnelmallinen kahvila lyhyen kävelymatkan päässä keskustasta, joten sinne suunnatakseen ei tarvitse edes pyöräillä.

Kuva: Mia Halmén
Kuva: Mia Halmén

Kahvittelun jälkeen suuntasin rantaviivaa pitkin kohti Seurasaarta. Seurasaaren sillalle päästyäni oli pyörä taas laitettava hetkeksi parkkiin ja käveltävä katsomaan, miltä yksi suosikkiuimarannoistani näyttäisi lokakuun viimassa. Seurasaaressa pyöräily on kielletty, joten jos saarta haluaa pyöräilyn ohella käydä ihastelemassa, on pyörä syytä jättää sillan kupeeseen odottamaan.

Kuva: Mia Halmén
Kuva: Mia Halmén

Seurasaaresta matka jatkui kohti Kuusisaarta ja Lehtisaarta. Laajalahden ympäri on helppo pyöräillä, koska valtaosa pyöräteistä kulkee rantaviivaa pitkin. Välillä pyörätiet poikkeavat enemmän sisämaahan, mutta aina silloin tällöin jostain puiden välistä pilkottaa meri, jolloin tietää olevansa oikealla tiellä. Vaikka reitti oli minulle uusi, ei karttaan tarvinnut turvautua kertaakaan. Mikäli kuitenkin haluaa pyöräillä reitin kartan mukaan, selkeät ohjeistukset löytyvät Kotiseutupyöräreittivalikoimasta nimellä Laajalahden kierros. Kartassa kierros kulkee päinvastaiseen suuntaan, ja karttaan on merkitty huomattavasti enemmän nähtävyyksiä kuin missä itse pysähdyin. Laajalahden kierroksen voi siis toteuttaa myös pitkän kaavan mukaan ja uppoutua kartan mielenkiintoisiin yksityiskohtiin. Kuusisaaresta löytyy muun muassa Didrichsenin taidemuseo ja Villa Gyllenberg. Näin syksyllä on kuitenkin hyvä tarkistaa aukioloajat etukäteen, mikäli haluaa sisällyttää museovierailun pyöräretkeensä.

Kuva: Mia Halmén
Kuva: Mia Halmén

Matka jatkui Otaniemeen ja Aalto-yliopiston kampusalueelle. Otaniemessä pääsee ihailemaan sekä Alvar Aallon suunnittelemia rakennuksia että aitoa paikallista opiskelijaelämää. Kotiseutupyöräreittikartasta kannattaa vilkaista yksittäisten rakennusten tarkat sijainnit. Alla olevassa kuvassa näkyy Alvar Aallon suunnittelema Teknillisen Korkeakoulun päärakennus.

Kuva: Mia Halmén
Kuva: Mia Halmén

Otaniemestä suuntasin kohti Ruukinrantaa, jossa sijaitsee muun muassa Espoon luontotalo Villa Elfvik. Matkani jatkui kauniin omakotitaloalueen läpi kohti Gallen-Kallelan museota. Museon pihalla oli taas laitettava pyörä hetkeksi parkkiin ja ihailtava museon ympärillä olevaa puistomaisemaa. Pihapiiristä löytyy myös ympäri vuoden auki oleva kahvila Tarvaspää.

Kuva: Mia Halmén
Kuva: Mia Halmén
Kuva: Mia Halmén
Kuva: Mia Halmén
Kuva: Mia Halmén
Kuva: Mia Halmén

Jatkoin matkaani, ja ennen kuin huomasinkaan, olin jo Munkkiniemessä ja pian takaisin Töölössä. Reitti oli ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, ja retken innoittamana taidankin heti seuraavana vapaapäivänä kokeilla jonkun toisen uuden reitin. Ai että oliko kylmä? No vähän, mutta oikeilla varusteilla voi pyöräilyä jatkaa vaikka läpi talven. Täältä löydät bloggarikollegani Johannan vinkkejä talvipyöräilyyn. Samaisessa blogitekstissä voit lukea Johannan kokemuksista, niin ikään Kotiseutupyöräreitin varrelta, Vanhankaupunginlahden maisemissa.

Lue lisää vieraskynä Miasta