Ravintolapäivä elokuisessa Helsingissä
Helsinki Helpers syyskuu 18, 2014

Helsingissä alkunsa saanutta ja nyttemmin maailmanlaajuiseksi levinnyttä Ravintolapäivää vietettiin sunnuntaina 17. elokuuta jo 14. kerran. Helsingin ydinkeskustassa oli lämpimänä sunnuntaipäivänä liikkeellä runsaasti väkeä maistelemassa erilaisia makuja maailman eri kolkista. Erityisesti Vanha kirkkopuisto ja Esplanadi olivat pullollaan erityylisiä ravintoloita.

Kuva: Minna Kulmala
Vanhan kirkkopuiston ravintolatelttoja. Kuva: Minna Kulmala

Me Helsinki Help -esimiehet Minna ja Joona lähdimme kiertelemään ravintoloita tavoitteenamme syödä kolmen ruokalajin lounas alkupaloineen, pääruokineen ja jälkiruokineen. Aluksi suuntasimme Vanhaan kirkkopuistoon, joka tunnetaan helsinkiläisten keskuudessa Ruttopuistona.

Kuva: Minna Kulmala
Venäläisiä kaalipiirakoita. Kuva: Minna Kulmala

Alkupalaksi Joona maistoi venäläistyylistä kaalipiirakkaa, joka oli ainesosien yksinkertaisuudessaan oikein hyvää. Pienen pöydän äärellä herkkujaan myivät kaksi venäläistä nuorta naista; valikoimaan kuuluivat kahden euron kaalipiiraan lisäksi myös muun muassa lohipiiraat ja omenakakku.

Espanjalainen tapaslautanen. Kuva: Minna Kulmala.
Espanjalainen tapaslautanen. Kuva: Minna Kulmala.

Minna puolestaan otti alkupalaksi espanjalaisen kolmen tapaksen lajitelman kojulta, jota pitivät espanjalaiset äiti ja tytär. Lajitelmaan valikoituivat perunamunakas, chorizo-tomaattipatonki ja (joku juusto-omenapallura). Viiden euron hintaisen lajitelman tapakset olivat oikein hyviä ja maukkaita.

Aito meksikolainen tortilla. Kuva: Minna Kulmala
Aito meksikolainen tortilla. Kuva: Minna Kulmala

Joona löysi pääruokapaikaksi meksikolaisten pitämän ruokateltan, josta sai aitoja meksikolaistyylisiä tortilloja. Täytteeksi valikoitui ylikypsä porsas, minkä lisäksi sisään rullattiin salaattia ja paputahnaa. Lautasen reunalle sai lisäksi dipiksi tulista chilikastiketta. Mausteisuudesta huolimatta tortillan yleisvaikutelma jäi hivenen mauttomaksi.

Kuskus, pinaatti-fetapiirakka ja baklava. Kuva: Joona Rajala
Kuskus, pinaatti-fetapiirakka ja baklava. Kuva: Joona Rajala

Minna söi pääruokana turkkilaisen aterian, johon kuului kasviskuskusta, pinaatti-fetapiirakkaa ja lisäksi vielä jälkiruoaksi makea baklava. Ruoka oli todella maittavaa ja täyttävää: tämä ateria sai helppiesimiehiltä täydet pisteet!

Kuppikakkuja. Kuva: Minna Kulmala
Kuppikakkuja. Kuva: Minna Kulmala

Vanhassa kirkkopuistossa oli jälkiruokavalikoimassa tarjolla muiden muassa värikkäitä kuppikakkuja eri makuvaihtoehdoilla. Minna maistoi vadelmanmakuista pikkuleivosta, jonka kuorrutus oli oikein herkullista!

Esplanadin ruokatelttoja. Kuva: Minna Kulmala
Esplanadin ruokatelttoja. Kuva: Minna Kulmala

Vanhasta kirkkopuistosta matkamme jatkui Esplanadin puistoon. Keskikäytävä oli täynnä paviljonkitelttoja, joista monessa valmistettiin grillattua tai paistettua ruokaa. Savu ja herkulliset tuoksut valtasivatkin puiston. Paikka oli myös tupaten täynnä ihmisiä, niin paikallisia kuin turistejakin, joten liikkuminen oli paikoin jopa hankalaa.

Erimakuisia raakaleivonnaispalloja. Kuva: Minna Kulmala
Erimakuisia raakaleivonnaispalloja. Kuva: Minna Kulmala

Saavuimme Espalle Ruotsalaisen teatterin suunnalta. Ensimmäisenä mielenkiintomme herätti ravintolapöytä, jossa myytiin makeita raakaleivonnaispalloja. Maistoimme kaikkia kolmea makua, puolukkaa, gojimarjaa ja suklaata. Makuelämys oli melko erikoinen: toisaalta makea, toisaalta raikas.

Kanadalainen vaahterasiirappikakku. Kuva: Minna Kulmala
Kanadalainen vaahterasiirappikakku. Kuva: Minna Kulmala

Joonan henkilökohtainen lempiruoka kierroksella oli viimeisenä jälkiruoaksi nautittu kanadalainen vaahterasiirappikakkupala. Kakku oli ihanan voinen ja sokerinen!

Kaiken kaikkiaan 14. ravintolapäivästä jäi erittäin myönteinen vaikutelma. Ihmispaljous osoitti, että helsinkiläiset ovat ottaneet tapahtuman omakseen ja myös kiinnostuneet siitä. Ravintoloihin oli yleisesti ottaen panostettu paljon: suurimmalla osalla oli paviljonkiteltta ja hienot kyltit. Nyt vain jäämme odottamaan seuraavaa ravintolapäivää, jota vietetään lauantaina 15. marraskuuta.

Kirjoittanut: Joona Rajala