Ateneum

marraskuu 18, 2015
Joulumieltä etsimässä – joulutapahtumien suosikit premium
Kun illat pimenevät ja sää kylmenee, ajautuvat ajatukset äkkiä jouluun. Etenkin lapsiperheessä. Koska perheemme pitää tapahtumista, täyttyy kalenterimme niistä joulutapahtumista jotka meitä eniten kiinnostavat. Toki joulutapahtumia järjestetään Helsingissä niin paljon että vaikka ei kummemmin menojaan suunnittelisi, löytyy jotain jouluista tekemistä joka viikonloppu marraskuun lopusta aina jouluun saakka. Tänä vuonna me aiomme vierailla näissä: Perinteinen Joulukadun avaus […]
premium
toukokuu 29, 2015
Vielä ehtii!
Taidemenu: Ateneum + Salve
premium
Valokuvaaja Ismo Höltön (s. 1940) mielenkiintoinen valokuvanäyttely (10.4.-31.5) toimii Ateneumin taidemuseon kevätnäyttelynä ja antaa näkymän puolen vuosisadan takaiseen Helsinkiin. Valloittavat mustavalkoiset kuvat kertovat ajasta, jolloin yksinkertainen elämäntapa ja maaseutukulttuuri vaihtuivat modernin kaupungin nopeaan sykkeeseen. Kuvien kautta pääset kokemaan 60-luvun Helsinkiä sekä sen taloja, pihoja ja katuja. Samaan aikaan ravintola Salvessa pääsee nauttimaan Ismo Hölttö-teemaisesta taidemenusta. […]
premium
helmikuu 11, 2015
Munia, tipuja, lampaita ja yksi alligaattori premium
Pääsiäinen on jotenkin aina varma kevään merkki. Muutama ylimääräinen vapaapäivä, rairuoho vihertää ja ehkä jopa aurinko paistaa. Meidän perheellämme ei ole mitään täysin ehdottomia pääsiäisperinteitä mutta tavoitteenamme on viettää yhteistä leppoisaa perheaikaa, syödä hyvin ja ehkä vähän heittäytyä pääsiäistipujen ja –munien vietäväksi. Kuva: Marianne Saukkonen Palmusunnuntaina lapset puetaan meillä trulleiksi hameisiin, esiliinoihin ja huiveihin, noetaan kasvoja, varustetaan […]
premium
tammikuu 27, 2015
Visit Helsingin Top 5 taidevinkkiä premium
  Kampin metroaseman veistokset Kaipaatko vielä viimekesäistä Tommi Toijan veistosta Bad Bad Boy Kauppatorilla, joka ilahdutti Kauppatorilla kävijöitä syyllisellä olemuksellaan pissatessaan veteen? Saman taiteilijan näyttely Mutatis Mutandis esitteli erilaisia ihmishahmoja viime kesänä Amos Andersonin taidemuseossa Helsingin Juhlaviikkojen aikana. Tammikuun puolesta välistä lähtien on mahdollista käydä katsomassa Toijan veistoksia, kun Kampin metroasemalle on saatu esille hänen […]
premium
marraskuu 18, 2014
Sibelius ja taiteen maailma Ateneumissa 17.10.2014-22.3.2015 premium
Ensi vuonna vietetään jälleen taiteen juhlavuotta, kun Sibeliuksen syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta. Kävin tutustumassa Ateneumin Sibelius-aiheiseen juhlanäyttelyyn, joka avautui jo tämän vuoden lokakuussa. Näyttely on tutustumisen arvoinen, se tarjoaa monipuolisen kokonaisuuden musiikkia ja visuaalista taidetta. Näyttely jakautuu erillisiin teemoihin, joissa keskitytään Sibeliuksen musiikin ja aikalaisten kuvataiteen vuorovaikutukseen. Vuorovaikutus eri taiteen lajien välillä kulki molempiin […]
premium
heinäkuu 4, 2014
Tove 100 vuotta Top 5 premium
1. Tove Janssonin näyttely  Tee työtä ja rakasta Ateneumin taidemuseossa Tove oli paljon muutakin kuin Muumien luoja – ennen kaikkea taidemaalari, kuvittaja, pilapiirtäjä ja kirjailija. Näyttely kattaa Tove Janssonin tuotteliaan uran kaikki eri vaiheet. 2. Toven Helsinki Tove oli kotoisin Helsingistä ja hänen rakkaimpia näkymiään olivat meri ja saaristo. Tänä vuonna Tove Jansson sai oman nimikkopuiston Katajanokalta, […]
premium
kesäkuu 24, 2014
Hupia Helsingissä – 5 suosikkikohdetta perheille premium
Vihreä Helppi on ollut reipas ja ahertanut uuden perheille suunnatun Hupia Helsingissä -esitteen. Meidänkin perhe tutustui siihen valiten omat uudet suosikkinsa vanhojen lempikohteittemme rinnalle. Meidän tämän vuoden suosikit kustakin kategoriasta ovat: –          1. Kaupungin karvaisimmat kaverit: Haltia –          2. Hurjastellen lomafiilikseen: Linnanmäki –          3. Loman leppoisimmat pyjamabileet (me bailataan ihan omassa kodissa, joten tämän kategorian […]
premium
maaliskuu 17, 2014
Tove Janssonin juhlanäyttely Ateneumissa – Tee työtä ja rakasta premium
Tove Janssonin  (1914-2001) syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta ensi elokuussa. Hänet tunnetaan erityisesti muumihahmoistaan, mutta hänellä oli tämän lisäksi monipuolinen  ura taidemaalarina, kuvittajana ja kirjailijana. Ateneumin juhlanäyttely kattaa Tove Janssonin uran eri vaiheet  1930-luvulta lähtien aina viiden vuosikymmenen ajan. Näyttelyyn on saatu paljon teoksia yksityiskokoelmista, joita ei ole aiemmin ollut yleisön nähtävänä. Tove Jansson syntyi […]
premium
joulukuu 13, 2013
Rafael Wardi Ateneumissa 12.12.2013-2.3.2014 premium
Rafael Wardin (s. 1928) poikkeuksellisen pitkä ura on kestänyt jo yli 60 vuotta. Hänet tunnetaan värikkäistä teoksistaan, joista yksi tunnetuimmista on presidentti Tarja Halosen muotokuva vuodelta 2002.  Wardin tuotanto ei kuitenkaan rajoitu pelkästään kuvataiteisiin, vaan hän on suunnitellut myös oopperalavasteita ja –pukuja sekä osallistunut tanssiesityksiin. Näyttelyn tavoitteena on luoda katsaus Wardin uran eri vaiheisiin ja […]
premium
toukokuu 3, 2013
Linnan aarteet – Taidetta Presidentinlinnasta, Ateneumin taidemuseo 12.4.-1.9.2013 premium
Ateneumin taidemuseossa avautui 12.4. näyttely nimeltä Linnan aarteet, jossa esitellään peruskorjattavan Presidentinlinnan taidetta ja esineistöä. Maalausten ja veistosten lisäksi esillä on huonekaluja, kattokruunuja, astiastoa sekä toisinto tasavallan presidentin työhuoneesta. Taidekokoelma koostuu kahdesta kokoelmasta, joista vanhempi keisarillinen taidekokoelma on hankittu 1800-luvun puolella ja uudempi Ateneumin talletuskokoelma itsenäisyyden ajalta.  Kokoelmiin on hankittu teoksia aikansa suomalaisilta huipputaiteilijoilta, mm. […]
premium