luonto

syyskuu 28, 2015
Sienestäjän checklist premium
Päivien lyhentyessä ja kelien viilentyessä moni jo kaipailee seuraavaa kesää, mutta nyt toinen otollinen aika alkaa, nimittäin sienestyskausi. Sienestyskausi ulottuu elokuun puolesta välistä noin lokakuun loppuun keleistä riippuen, ja pitkän kauden ansioista  jokainen voi löytää herkkuja syksyn pimeneville illoille. Sienestyksen ensimmäinen ja tärkein sääntö on sienten tunnistaminen. Suomen metsissä kasvaa paljon erilaisia sieniä mutta vain […]
premium
heinäkuu 16, 2015
Seikkailua yläilmoissa Seikkailupuisto Zippyssä premium
Edessäni on puuhaloista rakennettu este. Seison pienellä alustalla, joka on rakennettu puurungon ympärille noin viitisen metriä maasta ylöspäin. Yritän miettiä miten parhaiten pääsisin seuraavan puurungon luo. Syvän hengenvedon jälkeen otan askeleen kohti tuntematonta. Viime vuosien aikana Helsinkiin ja sen lähiympäristöön on rantautunut monta seikkailupuistoa ja Seikkailupuisto Zippy on uusin lisäys alueen tarjontaan. Puisto sijaitsee aivan […]
premium
kesäkuu 21, 2015
2 000 syytä vierailla tänä kesänä Didrichsenin taidemuseossa premium
”Kuin Isän lämmin syli ja kosketus.” Näin taiteilija Kaarina Kaikkonen kuvailee paitoja teoksessaan ”Valssi elämälle”, joka koristaa Didrichsenin taideomuseon veistospuistoa syksyyn 2015 asti. Kun hän kuuli, että sai suunnitella museolle tilataideteoksen, hän sai inspiraationsa luonnosta. Luonnonkaunis veistospuisto, joka toimii taidemuseon yhteydessä, tarjoaa Kuusisaaren parhaimmat puitteet: komeat mäntypuut, avoin taivas ja puistoalue sekä merituuli, joka itsessään toimii […]
premium
toukokuu 15, 2015
5 uutta elämystä Helsingin puistoissa premium
Nyt kannattaa suunnata Helsingin puistoihin! Viimeisten viikkojen ajan vuorotelleet sateet ja auringonsäteet ovat saaneet viimeisetkin puut vihertämään, ja puistoalueet ovat jälleen heränneet henkiin pitkän talven jälkeen. Helsingin pinta-alasta noin kolmasosa on erilaisia viheralueita, jotka näin kesän kynnyksellä odottavat jo vanhoja ja uusia ystäviä luokseen viihtymään. On paljon hyviä syitä vierailla puistoissa. Viheralueilla liikkumisen sanotaan muun […]
premium
syyskuu 24, 2014
Riemunkiljahduksia Suomen luontokeskus Haltiassa premium
Kun haluaa kokea Suomen luonnon kaikkina vuodenaikoina samalla kertaa kannattaa suunnata tiensä Haltiaan. Jo rakennus itse on nähtävyys, sillä se on ensimmäinen kokonaan puusta rakennettu julkinen rakennus. Luontokeskuksen on suunnitellut Rainer Mahlamäki inspiraationaan Kalevalan tarusto. Rakennuksen muoto muistuttaakin sotkaa – näköalatorni on kuin linnun pää ja sisältä näyttelysalista löytyy myös se kuuluisa sotkanmuna. Pieniä yksityiskohtia […]
premium
marraskuu 14, 2013
Uudet kotiseutupyöräilyreitit vievät tarinoiden äärelle premium
Syksy kääntää pian lehtensä talvea kohti ja puiden väripeitto vaihtuu valkoiseen harsoon. Pimenevien ja kylmenevien iltojen saattamina mieleni halajaa vaipua pieneen horrokseen. Luonnossa koetaan suurta muutoksen aikaa! Ilma ei ole liian kylmä eikä kuuma liikkumiseen, mutta vaatii hieman enemmän vaatetusta ja asennetta. Oma mukavuudenhaluisuuteni viittoo minulle tietä kynttilän ja kirjan ääreen, mutta uhmaan itseäni ja […]
premium
maaliskuu 13, 2013
Veden solinaa, havun tuoksua ja visuaalista ilotulitusta uudessa Suomen luontokeskuksessa, Haltiassa 31.5. lähtien premium
Toukokuussa 2013 avautuva Suomen luontokeskus Haltia tarjoaa asiakkailleen asiantuntevaa koko Suomen kattavaa retkineuvontaa. Luontokeskuksessa yhdistyvät huippuunsa hiottu tekniikka, luonto ja ekologisuus, jotka takaavat luonnosta kiinnostuneille luontoelämyksiä jo rakennuksen sisällä. Niille, jotka rohkenevat ottaa Haltiassa vierailun jälkeen askeleen kohti Nuuksion kansallispuiston luontopolkuja tai Suomen muita luontokohteita, on saatavilla yksityiskohtaisempaa tietoa itse reiteistä ja palveluista reittien varrella. […]
premium