Vappu Helsingissä
Guest Blogger huhtikuu 28, 2016

Vappu on ensimmäinen varma merkki tulevasta kesästä. Mikäli sää ei vielä salli piknikviltin levittämistä nurmikolle, voi vappubrunssin järjestää suosiolla kotonakin. Tarvitaan vain hyvää pientä suolaista naposteltavaa, simaa ja tippaleipää sekä rahkamunkkeja.  Niin, ja koko komeuden kruunaa hyvä cava tai samppanja.

Kuva: Heidi Kjellman
Mikäli sää ei vielä salli piknikviltin levittämistä nurmikolle, voi vappubrunssin järjestää suosiolla kotonakin. Kuva: Heidi Kjellman

Meillä on perinteisesti panostettu enemmän vappupäivän ohjelmaan vappuaaton sijaan. On mukava heräillä ajoissa, ja valmistella päivän ruoat kiirehtimättä. Yleensä vappupäivän brunssilla nautin hyvästä raikkaasta salaatista, täytetyistä croissanteista sekä lohitahnasta ruisnappien kera.

Tänä vuonna kerkesin jopa valmistaa siman ajoissa tekeytymään. Alla resepti perinteiselle vappusimalle, jonka makumuistoista tulee mieleen lapsuuden vaput ilmapalloineen sekä vappukarnevaaleineen.

 

Perinteinen sima (4 litraa)

Tarvitset:

4 litraa vettä

500g fariinisokeria

2 sitruunan mehu

1/5 tl tuore hiivaa

Tarvitset myös:

suppilon pullottamiseen

4 litran pulloa

kourallisen rusinoita

4 tl  sokeria

Valmistusohje:

Kiehauta 2 litraa vettä, ja kaada se sokerien päälle suureen kulhoon. Lisää loput vedestä sekä puristettu, siivilöity sitruunamehu. Anna seoksen jäähtyä kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva pieneen määrään vettä ja sekoita nesteeseen. Anna siman käydä huoneenlämmössä noin vuorokauden ajan. Lisää kunkin pullon pohjalle 1 tl sokeria sekä muutamia rusinoita. Kaada perään sima suppiloa apuna käyttäen. (Älä kierrä pullojen korkkeja liian tiukasti kiinni, sillä paine kasvaa pullossa kypsymisen myötä).

Sima on valmista, kun rusinat nousevat pintaan. Jääkaapissa siman valmistuminen kestää noin viikon, ja huoneenlämmössä muutaman päivän. Mikäli haluat tehdä vaaleampaa simaa, käytä reseptissä fariinisokerin sijaan puoliksi hienoa sokeria.

 

Mikäli halajat istumaan valmiiseen pöytään, tässä muutama takuuvarma paikka vappubrunssille:

Karl Fazer Café, Kluuvikatu 3, http://www.fazer.fi/kahvilat-ja-leipomot/fazer-cafe/karl-fazer-cafe/karl-fazer-cafe/

Hotel Kämp – Brasserie Kämp, Pohjoisesplanadi 29, http://brasseriekamp.fi/

Ravintola Sunn, Aleksanterinkatu 26, (2.krs), http://ravintolasunn.fi/

 

Kirjoittanut Heidi Kjellman.

Lue lisää vieraskynä Heidistä