Vieraskynähaastattelu: Suvi Joensivu
Elisabeth Heinrichs maaliskuu 17, 2016

Kerro itsestäsi parilla lauseella. Mitä teet, mistä pidät, mitä harrastat?

Olen Venuu.fi:n sisältöspesialisti, eli tavoitteenani on saada Venuun nimi kaikkien huulille. Pidän hyvästä kahvista, aamuista, vinyyleistä ja nauramisesta. Pidän myös uusien asioiden kokeilusta, minkä vuoksi harrastuslistani tuppaa venymään. Useimmiten vapaa-aikani kuluu joogamatolla tai kiipeilyseinällä.

Kuvan toimittanut Suvi Joensivu
Kuvan toimittanut Suvi Joensivu

Jos olisit helsinkiläinen paikka, mikä olisit?

Paikka liittyisi ehdottomasti mereen tai saariin, sillä meri on kiehtonut minua aina. Liuskasaari on mielestäni yksi kauneimmista paikoista Helsingissä, koska sieltä voi ihailla ulappaa.

 

Miten kuvailisit suhteesi Helsinkiin, miten päädyit kaupunkiin?

Helsinki on henkinen kotini. Asuin lapsuuteni ja nuoruuteni Helsingin lähettyvillä, joten olen talsinut kaupungin katuja pitkään. Muutin opiskelemaan Jyväskylään, joten muutaman vuoden ajan kävin melko harvoin Helsingissä. Tiesin kuitenkin aina, että tiemme kohtaavat vielä ja nyt olen taas palannut juurilleni.

 

Mikä on Helsingissä parasta?

Helsingissä parasta on kaupungin erityinen fiilis. Monet ulkopaikkakuntalaiset sanovat, että helsinkiläiset ovat kylmiä, mutta itse olen eri mieltä. Helsinkiläiset ovat positiivisia ja nauttivat elämästä. Se tuntuu ja näkyy koko kaupungin ilmapiirissä. Parasta on myös se, että helsinkiläiset välittävät toisistaan ja haluavat tehdä kotikaupungistaan koko ajan paremman paikan asua.

 

Jos voisit näyttää Helsingissä viisi paikkaa matkailijalle, mitkä nämä paikat olisivat ja miksi?

  1. Tornin kattoterassi. Se on klassikko ja yläilmoista saa mainiosti käsityksen kaupungista ja näkee sen hieman erilaisesta perspektiivistä kuin kadulta kävin.

 

  1. Kallio. Kalliossa riittää nähtävää ja esiteltävää. Torkkelinmäki kuuluu lempipaikkoihini Kalliossa. Samoin Harjun Sauna on nähtävyys!

 

  1. Pihjalasaari. Suomenlinnan sijaan matkailijan voisi viedä Pihlajasaareen, joka on hieman pienempi, mutta sitäkin tunnelmallisempi.

 

  1. Cafe Regatta. Koska Cafe Regatta on yksinkertaisesti Helsingin sympaattisin kahvila.

 

  1. Helsinki Art Museum. Uusitussa HAM:issa on aina joku mielenkiintoinen näyttely käynnissä!

 

Kuvittele, että voisit aikakapselin kautta kirjoittaa viestin tulevaisuuden Helsingille, minkä viestin haluaisit välittää kaupungille?

Dear Helsinki, muistathan jättää kaupunkilaisille tilaa elämiseen ja vapaa-ajasta nauttimiseen. Anna myös kaupungin asukkaiden vaikuttaa siihen, minkälaiseksi kaupungiksi sinä kehityt ja kasvat.

Lue lisää vieraskynä Suvista