Visitsauna.fi verkkopalvelu avattu
Rebekka Lehtola toukokuu 30, 2011
© Comma Image Oy

Suomalaisuutta on tapana kuvata lennokkaalla iskulauseella ”sisu, sauna ja Sibelius”. Saunaa on entisaikaan käytetty monipuolisesti eri tehtäviin, ei ainoastaan kylpemiseen. Saunassa hoidettiin sairaita ja synnytettiin lapsia. Pitkään sauna oli myös ensimmäinen asunto, jossa asuttiin kunnes varsinainen pirtti saatiin rakennettua valmiiksi.

Keväällä avattiin saunomiseen ja hyvään oloon keskittynyt verkkopalvelu visitsauna.fi. Sivustolla on mielenkiintoisia artikkeleita, haastatteluja, keskustelua saunasta sekä kattava saunatuotteiden ja -palveluntarjoajien palveluhakemisto. Artikkeleissa kerrotaan esimerkiksi Muumien saunasta, Japanin kylpylämaailmasta, saunavihdan teosta ja  stressinpoistosaunasta. Kokemuksistaan ja näkemyksistään saunomisesta kertovat mm. professori Lasse Viinikka ja Matkailun edistämiskeskuksen ylijohtaja Jaakko Lehtonen.

Kolmella kielellä julkaistava saunaan keskittynyt nettipalvelu on kohtauspaikka saunanystäville. Englanninkielinen versio on myös osittain avoinna ja sieltä löytyy mm. Suomen Saunaseuran suosittelemat saunomisohjeet suomalaiseen saunaan. Saksankielinen versio aukeaa loppuvuodesta.